Aika juoksee!

Suutarin lapsilla ei ole kenkiä -sanonta lienee kohdallani enemmän kuin paikkansapitävä. Kotisivut retuperällä ja ikä takaa sen, että enään ei päivitellä sivuja öiseen aikaan. Mediatoimisto on vielä olemassa ja toimintaakin on ollut hiljaiselosta huolimatta. Päivitystyö jatkuu, työnäytteet -osiossa puuttuu paljon, mutta etusivulla tähdensin intohimoni, kirjoittamisen ja tarinoinnin. Viime blogikirjoituksesta on iäisyys, mutta tilannekatsaus nyt ja pientä painetta jatkoon olen iskostanut itselleni.

Monessa mukana

Olen ollut yhden hengen mediatoimistoni perustamisesta lähtien myös kiireinen työnsaaja kansainvälisessä nuorisokeskuksessa, jossa mielenkiintoisia tehtäviä on sadellut kohdalleni, myynnissä ja tietysti paikallisessa tiedottamisessa ja markkinoinnissa, mutta myös valtakunnan tasolla Suomen Nuorisokeskusyhdistyksen Viestintä ja markkinointitiimissä. Olen myös saanut tilaisuuden olla mukana edistämässä ja auttamassa kokkolalaisen nuoren ja määrätietoisen urheilijanaisen esiinmarssia kohti huippua naisten keihäänheitossa, niin Suomessa, Pohjoismaissa kuin Euroopassakin, ehkäpä joskus MM- ja olympiaareenoilla. Nuorten olympialaiset Buenos Aeresissä 2018 oli arvokas kokemus, nälkä kasvoi, maailma on auki, mutta hyviä tukijoukkoja tarvitaan.

Ei ole parempia eikä huonompia urheilulajeja

Yleisurheilun mediaseksikkyys ei ole jalkapallon luokkaa, mutta vaatii taatusti urheilijalta ihan yhtä paljon päästä huipulle kuin kuningaslajissa. Yksilötasolla jopa enemmän. Yleisurheilu nostaa vielä päätään, monet kokkolalaiset nuoret ovat jo huippuja ja on mukava seurata mihin he vielä yltävät. On tärkeää että olosuhteet, esimerkiksi rahoitus, on kunnossa ja urheilija voi keskittyä itse harjoitteluun ja kilpailemiseen. Itse olen golf-hulluuteni kanssa saanut selittää menojani, kun kesällä ei ole aikaa ja halua mihinkään muuhun kuin golfaamiseen. Kaikki urheilu on hyväksi ja pitää ihmiset poissa nykyvitsauksista, mm. peliriippuvuudesta ja mukamas vaarattomista kannabistuotteista, joiden käyttö Kokkolassakin on todettu olevan hyvin yleistä nuorten keskuudessa. Muutaman luennon olen kuunnellut, miten vaarattomiksi luetellut kannabistuotteet ovat turmelleet monen nuoren tulevaisuuden. Totta on, vaikka kannabis ei ole kovan luokan huume, eikä edes rinnastettavissa niihin, ne voivat aiheuttaa jopa psykoosin.

Itsemurhat ovat lisääntyneet nuorten parissa, vaikka valistusta kovan luokan huumeiden sekä kannabistuotteiden haitoista on saatavilla. Yksi asia johtaa toiseen, kun kannabis ei riitä, mennään vahvempiin. Urheilijat ovat hyviä ja terveitä esimerkkejä itseään hakeville nuorille. Koska olen myös nuorten tukihenkilökoulutuksen saanut, olen valitettavan usein joutunut silmätysten vanhempien välinpitämättömyyden kanssa. Monesti puhelin on pääosassa, joka tilanteessa. Ei olla läsnä vaikka ollaan mukana. Siinä riittää aihetta itsetutkiskeluun meille monille. Väkivalta on esillä jokaisessa foorumissa mitä nuoret seuraavat, peleissä, elokuvissa ja somessa. Onko se osasyy, miksi nuoret oireilevat, opettajat vaihtavat ammattia, koska ovat myös joutuneet tekemään kaikkea muuta kuin mihin ovat opiskelleet, mm. rauhoittamaan ja olemaan poliisina, myös saamaan lyönneistä osansa? Jokaisen mummun vakiolause, lapset ovat vain hetken pieniä, ei ole hätävarjelun liioittelua vieläkään.

Ei kannata olla seinäruusu, joka sulautuu tapettiin

Tiedotetaan ja markkinoidaan, varsinkin jos omalla alalla on hiljaiseloa. Ollaan uteliaita ja verkostoidutaan. Sanoilla ja kuvilla on ennenkin tehty unelmista totta ja menestytty. Hehkutetaan itseämme ja toisiamme kun kerran on aihetta! Jos ei ole taitoa ja uskallusta esitellä itseään somessa tai netissä superlatiivein, eri tiedotus- ja markkinointiasiantuntijat auttavat ja ohjaavat.

Elämä jatkuu kunnes se loppuu, ei se sen kummempaa ole. Edesmenneen vähän ripeämmän ystävättäreni mielilauseita oli ”Niin kauan pitää mennä kun saa potkimalla saluunanovet auki”. Totta, paikallaan ei pidä polkea.