Mikä meitä suomalaisia vaivaa?

fbbild28613

 

Kun lukee uutisia netistä, lehdistä, radiosta ja tv:stä, voi vain ihmetellä hyvien uutisten puuttumista. Onko iloinen uutinen niin tylsä, että sitä ei kannata nostaa otsikoihin? Kummitteleeko taustalla perin kuuluisa suomalainen kateus? Vain sensaatio, skandaali ja päivän irtisanomisluvut kiinnostavat? Noin mustavalkoisesti ei ehkä voi ajatella, mutta valitettavasti kiinnostavat otsikot ovat pääasiassa negatiivisia.

Suomessa tapetaan liian paljon ihmisiä, joko veitsellä, ampumalla tai kuristamalla. Yksikin murha on liikaa. Suomi on pieni maa, jossa esim. irtisanomisilla kuritetaan kansaa aina jossakin kolkassa, melkeinpä viikoittain. Onko näillä kahdella karmivilla trendillä syy-yhteys? En ole varma, enkä ole lähtenyt tämän blogin takia hakemaan prosenttilukuja tai tilastotietoja, mutta maalaisjärki asettuu puoltavalle kannalle. Kun elämältä viedään pohja, tulee angsti, viina, synkkyys ja puukko. Kiinassa ja Japanissa ihmiset tekevät kasvojen menettämisen jälkeen itsemurhan, Suomessa aloitetaan vaimosta tai exästä, pahimmissa tapauksissa lapsista ja lopuksi voikin sitten posauttaa omat aivonsa pellolle. Heikko esitys. Miksi ei kelpaa yhteiskunnan tai ystävien apu, vertaistuki? Ei kannata yleistää, mutta voin lyödä vetoa, että liipaisinta painaa enimmäkseen mies eikä nainen. Totta kuitenkin, että nainenkin voi tehdä järjettömiä tekoja, esim. lapsilleen, joka on ainakin allekirjoittaneen mielestä anteeksiantamattominta mitä voi tehdä. Jättää lapsi yksin kotiin, hakata henkihieveriin, hylätä, kostaa lapsen kautta tai tappaa itse synnyttämänsä pieni viaton tyttö tai poika, joilta viedään elämä ja tulevaisuus, rusettiluistelut ja jääkiekkoharkat, baletit ja futikset.

Taustana voisi kuvitella olevan jo paljon esille nostettu suomalaisten heikko itsetunto. Koska suomalaiset ovat myönteisessä mielessä perusjuntteja ja työttömyysluvut ovat viimeisen 90-luvun laman jälkeen olleet kohtuullisen alhaiset, niin uusi lama tuli suhteellisen nopeasti ja vie entistä enemmän, perustukset natisevat liitoksissaan. Juuri kun oltiin päästy jaloillemme. Onhan meillä ollut Nokiat ja telakkateollisuudet, yhteiset ylpeydenaiheet. Nekin on nyt myyty, toki suomalaisia vielä töissä, mutta omistus on jo rajojen ulkopuolella. Vielä on metsää, metsäteollisuutta, paljon on vielä hyvin.

Yksi ryhmä Suomessa pitää pintansa, vaikka ryhmää ei valtiovalta ainakaan hellittele. Yksityisyrittäjillä on pitkä pinna, he nousevat aamulla varhain itse luomaansa työhön, joihin he uskovat ja joka työllistää muitakin kuin heitä itseään. Työpäivät ovat pitkät, kelloa ei vilkuilla. Kaikenlaiset verot ja harmistukset vaanivat yrittäjää, mutta koska hän on oman itsensä herra, hän tekee mukisematta haluamansa työtä, josta pitää maksaa ja maksaa aina vaan lisää. On veroa ja veronveroa, ei puhettakaan lomista tai kesälomarahoista, pekkasista nyt puhumattakaan. On annettava työntekijälle maksullisia poissaolopäiviä, sairaus tai ei. Jos menestyt, sinua kadehditaan. Sponsorina yrittäjä on vertaansa vailla. Mainokset eivät ole koskaan ilmaisia.

Mitä jos alkaisimme arvostaa itseämme. Ihan rakastaa kerta kaikkiaan! Duunarikin. Duunari on nykyään palkkakärjessä, joten ansiosidonnainenkin on kohtuullinen jos sattuu fudut omalle kohdalle. Mitä jos yrittäjät pitäisivät vähän lomaa silloin tällöin, pidennetty viikonloppukin tekee terää. Arvostus kontra hyvä itsetunto, niilläkin on syy-yhteys myönteisten uutisten luojina. Kokeillaan.

Aina välillä muistutan itseäni siitä, kuinka hyvin asiat ovat Suomessa, meillä on uskonnonvapaus ja vapaus yrittää, mielipidevapaus ja oikeuslaitos. Meiltä lähtee apu moneen suuntaan heikompiosaisille. Tarpeeksi kuin purnaa saa äänensä kuuluviin, ei sitä nyt tarvitse tappamaan alkaa kaikista rakkaimpia ihmisiään!