Vain tämä päivä

liljat

Pyhäinpäivän aamu valkenee ja on ikään kuin suuri rauha olisi laskeutunut kaiken ylle. Poismenneetkö ne tuovat tasapainoa hektisyyteen? Muistellaan ja havahdutaan. Päivä vain ja hetki kerrallansa….niinhän se oli. Maailman tempo on sitä luokkaa, kuin olisimme aina täällä ja hallitsemme kaiken. Todellakaan niin ei ole. Ikäihmisten kuolema on hyväksyttävää, lapsen kuolema ei koskaan. Silloin varmaan räjähtää Jumalalle, huutaen miksi? Ei kukaan vaadikaan ymmärtämään. Se asia menee yli hilseen, joten vastausta on turha odottaa. Pakko on selvitä, toinen vaihtoehto on huonoin jatke.

Taannoisen Rautavaaran onnettomuuden uhrit, lapset, ovat kokeneet ennenaikaisen kuoleman ja syytän kyllä kylmästi tasapainotonta äitiä. Missä vastuu? Äidinrakkaus? Järki? Suhteellisuudentaju? Olisi lähtenyt viimeiselle matkalleen yksin, vienyt lapset turvaan. Uhri on myöskin suremaan jäänyt isä, riekaleina lopun elämää, koska kukaan ei voi tuoda helpotusta. Armo on ainut, joka hänet saa jaloilleen. Toivotaan hänelle sitä.

Koko ajan joku meistä lähtee. Jonossa ei ole numerolappusysteemiä, joten hymähdän kyllä joskus noille perintöpuheille mitä kuulee. Kuka perii kenet, ikinä ei tiedä…Kannu siellä ja taulu tuolla, mitä väliä?

Ihmisiä menetetään myös elämälle, lasten lähtö kotoa aikanaan on normaalia ja jopa toivottavaa. Puheet peräkammarin pojista ja tytöistä ovat muutaman vitsikkään vuoden jälkeen lopetettu. Kukin tyylillään, mutta tervettähän olisi jokaisen jatkaa omillaan, muuten jossakin vaiheessa astuu katkeruus elämättömästä elämästä kehiin.

Ihmisten menettäminen rakkauden loppuessa aiheuttaa surua, joskus suurempaa kuin olisi hänet menettänyt kuolemalle. On helpompi haudata konkreettisesti, kuin illuusion keinoin.

Ystävän kuolema on kuin pala olisi leikattu iholta. Ei voi soittaa, voi vain ajatella mitä hänen mielipiteensä nyt olisi, jos kysyisin. Yleensä sitä tietää ja niin poismennyt on kuin onkin läsnä ja antaa ohjeita.

Paljon filosofisia kirjoja lukeneena, raamattu mukaan lukien, olen tullut siihen tulokseen, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen parempana ja lähempänä Jumalaa, näkymättömänä maailmalta. Päästään verhon taakse.

Tärkeintä on aina rakkaus, ei ihmisen omistaminen.